Sisältöön sitemap
Paltamo Metsätila ja rantatontti Samola
Kiinteistötunnus: 578-406-16-9
38000 €
Tilan pinta-ala 4 Ha
Metsää 3.7 Ha

Metsätilan kuvaus

Pieni, mutta erityisen kaunis metsätila Paltamon Uvanniemessä, johon kuuluu yksi rantatontti. Tontin ranta on kovapohjaista ja kuivaa rinnemaastoa ja alueella kasvaa upeita vanhoja havupuita. Rannassa avautuu kainuulainen kaunis kaukomaisema – Iijärven saaria ja sinisiä Saukkovaaran kukkuloita. Tilaan kuuluu 130 m omaa rantaviivaa. Pohjoispuolen naapurissa sijaitsee mökkejä, mutta toinen puoli on rakentamatonta, joten lomailu omassa rauhassa on taattu. Ristijärven keskustaan on matkaa vain 8 km. 

Tila sijaitsee Ristijärven kunnan rajalla ja rajautuu luonnonsuojelualueeseen.  Tila on hyvin saavutettavissa hyväkuntoisen metsäautotien varrella ja tieoikeus palstalle on kunnossa.

Metsät ovat merkitty osittain kaavaan MY-kaavamerkinnällä eli metsissä on ympäristöarvoja ja hakkuisiin tarvitaan mahdollinen ELY-keskuksen maisematyölupa. Tilan kasvupaikat ovat kuivahkoja kankaita. Kehitysluokat ovat pääosin varttunutta taimikkoa, jossa on taimikonhoidon tarvetta.

Tilasta on laadittu maastotarkastettu tila-arvio / Suomen Metsätkuntoon Oy, 05/2023. Kokonaispuusto on 197 m³, eli keskimäärin 49 m³/ha metsätalousmaalla.

Tee tarjous kohteesta alla olevalla lomakkeella.

Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Kauppaan liittyvät kulut ostajalle: kauppahinta, varainsiirtovero (4 % kauppahinnasta), lainhuudatusmaksu 151 €, kaupanvahvistajanpalkkio 120 € tai MML:n kiinteistövaihdannan asiointimaksu (sis. lainhuudatusmaksun) 207 €.

Muita tietoja

Osoite
Halttulantie 20, Paltamo
Kaava
Kyllä
Yleiskaava (578-24012006)
Rakentamisoikeus
Kyllä
Rasitteet ja rajoitukset
Kyllä
Vesilain mukainen käyttöoikeus
Tieoikeudet
Kyllä
8 / 5 metriä
Kiinnitykset ja rasitteet
Ei
Vesistö
Kyllä
Iijärvi
Osuudet yhteisiin
Kyllä
Yhteinen vesialue 578-876-2-1 Härmänmäen-Mieslahden-Uuran osakaskunnan vedet

Kohteen välittäjä

Paula Kemppainen

Tilaa tilavahti!

Haluatko tiedon uusista metsätiloistamme suoraan sähköpostiisi? Aseta Metsät kuntoon -tilavahti!

Tee tarjous

Tällä lomakkeella voit tehdä tarjouksen välitysliikkeellämme myynnissä olevasta kohteesta. Myyjä varaa oikeuden hyväksyä tai olla hyväksymättä minkä tahansa tarjouksista.

Tarjousmenettelyn ehdot
Syötä kokonaissumma euroina.
PP dot KK dot VVVV
Tarjousmenettelyn ehtojen mukaan tarjouksen on oltava voimassa vähintään 7 vrk tarjouksen jättämisen määräajasta. Voit jättää tarjouksen voimassaolon päättymiskentän tyhjäksi, jolloin tulkitaan tarjouksen olevan voimassa toistaiseksi.
Yhteystiedot
Etunimi*
Osoite*
Suostumus
PP dot KK dot VVVV
Suostumus*
Suostumus*

Haluatko oman metsätilasi myyntiin? Tutustu LKV-palveluihimme!

Tutustu lisää

Miksi valita MetsätKuntoon kumppaniksi?

  • Ammattitaitoiset kiinteistö- ja metsäalan välittäjät
  • Laadukkaat ja selkeät myynti-ilmoitukset valokuvineen ja drone-videoineen
  • Ripeä myyntiaika, yleensä 2-4 viikkoa
  • Nykyaikaiset toimintatavat mahdollistavat palvelun myös täysin etänä